lauantai 21. tammikuuta 2017

Jäällä kuvailemassa


Heheii! Elikkä nyt on saatu äänitettyä ja editoitua kaikki soittimet ja laulu. Editoinnissa oli hiukan vaikeuksia, mutta monien yritysten jälkeen niistä selvittiin.

Tänään siis kuvailtiin ensimmäistä kohtausta musiikkivideoon. Oltiin järven jäällä kuvailemassa kovassa pakkasessa ja lumipyryssä. Helpolla ei päästy. Joka viides minuutti piti jää aurata uudelleen auki, niin kovaa lunta satoi. Saimme kuitenkin hyviä pätkiä videoon, eli ihan turhaan emme huhkineet.


Tässä vähän fiilistelyjä päivältä. Tämän jälkeen kaakao maistui kyllä tosi hyvältä.

Äänittämässä


Torstai-iltapäivä vietettiin äänittämisen parissa.  Äänitettiin vaan laulua, sillä melkein kaikki soittimet ovat jo purkissa. Vielä kaivataan yksi päivä, että saadaan klarinetti ja viulu äänitettyä.  Tähän mennessä kaikki on sujunut mutkitta, mutta odotamme jännityksellä editointia. Saa nähdä kuinka selviämme. Sitten on enää kuvaukset jäljellä. Toivottavasti video valmistuu ajoissa.